eräänlainen lyhty ruusuinen poski Sourire étoilé éclaire les entrailles pitsiä kasvot ripotellaan maidolla arkuutta olkapäätä vasten kissa kietoutuu kaulasi ympärille. lehdetön puu le rouge ronge les lèvres pieni kuiva ydin jonka katse vangitsee tekemättömät hiukset kypsällä vatsalla punapää kutina käytettäväksi alttarin edessä hyvien tyttöjen ääni ulkoneva läpinäkymättömät lasit syleilyn kanssa polvistua hiekalle kasvot alaspäin itke kiveksi tähtimäinen panos taivaassa d'une gymnopédie.
Tyttäreni pienokaiseni ikuinen lapseni Carmine takaisin mustikka lapseni jonka poin hänen äitinsä kohdusta. Sitten tuli veli. Ja lähdin linnasta toisen miehen toiveesta pitää vain hajallaan olevat raajat jonka ruumiin rakensin uudelleen Kaatunut Osiris muutaman viikonlopun anteeksi kun en tiedä pitää lämpöä takassa hyödyttömissä käsissäni hienoa pölyä que le vent portekatumuksen pitkälle käytävälle. Sitten pronssiset ovet avautuivat joitain verisiä jälkiä kylmissä seinissä edistyin havaitsemalla vilkkuvat valot toisella puolella korkeiden metsien takana de mes passions en déraison. Juna saapui vapaalle alueelle jarrut huusivat höyrysuihkuthämärsi ikkunaluukun ikkunat. Tuli hiljaisuus variset kurjuivat des voix hurlaient. Rajaviiva ohitti Tiesin, että mikään ei olisi niin kuin ennen. Jotkut vääristävät aikomuksia ei voinut vastata pyyntöihisi takaisin kotona lapsellinen käsiala vaaleanpunaisella paperilla näkymättömissä vuoristotietä pitkin jaan unettomat yöni tähdet ja kuu tarjolla koira liimattu takkiin katsomatta koskaan taaksepäin Menin. Kolmivärinen nauha ristissä ajaa ohi vaellusten labyrinttissä Minun piti löytää äiti maa sekoittaa atomeja valmiina kierrätykseen. nousen ylös ilmasta tulee viileää sydän vuotaa verta askeleet painavat löytääkseen nousevan kumppanin muistokutsu järjestykseen ystäväni tupla ojentaen minulle kukkakruunun tyttäreni mandorlassa pienokaiseni ikuinen lapsenima bleuettejonka olin poiminut hänen äitinsä kohdusta ilon päivä. 351
Kutsutorviin jyrkkiä portteja vasten heitetty kiviä vuori jäädyttää sanan.
Tasaisella etäisyydellä aukoista mittaa työntövoimaa ja kokoiskuja ilman varjoa. Vaatteissasi on verta kiristetyt nauhat tekee pakkomarssin. Nosta kuu kynsissä meren keltainen. Askelesi seuraavat polun reunaa pieniä kiviä ruuvaa irti ajatukset työntyvät esiin repusta.
Pura jarrua olla hämärtyvien ansojen brimborion olla pitkä sateessa. Sano ja tule luokseni Raakojen preeriaiden kallu Tarjoutuu takavarikointiin.
Hiljainen yö täynnä kirjoja ympäriinsä ~ kuitenkin yskään. Kissa paikallaan pienet lapset nukkuvat ~ tikittää herätyskelloa. Haukottelen ja raaputen iho saa kuun laulamaan ~ istun mietiskelen.
Liukuportaat ikkunan painot ajan loppuminen heijastuu vapinaa. Efemeraalinen kerros ajatukset yhtyivät ortogonaalinen järjestys avautuvia tuoksuja luettele vaiheet pääsy antifoniin enkelit huusivat sidottu suoja unohduksen rakoja ketjut raaputtavat maata ad hominem ylilyöntejä.Laulu ja sitten ei mitään vain hiki härät töissä. 347
Amie des flux abyssaux à saute mouton de la vie en plein cœur veux-tu devenir une voix parmi les voix toi qui est bien plus que toi toi qui est métamorphose en la pulpe réticulée que la main broie pour devenir lendemain.
Passons le gué du plein et du délié devenons sang et sens du cheval sanguine de la vague à l'océan en l'accroche des désirs que le vent fait actes radicelles d'une peinture vernaculaire rencontre à la touche du jour que le chercheur abjure et morigène du père au fils fille des temps sois fidèlement ardente sur le formant de la mémoire.
Margelle des motsaux portes souterraineseffluves lassesque le vent portesage renaissancedes sons de l'enfanceprésence chériedes cerises en printempsque la dent croquemitaines dans les pochesde notre avenirsous l'ombre des platanessur le parvis des cathédralesla morsure du froidatteignant le tréfonds de l'âmesouplementparmi les graminéesun souffle sur ta mainen descente du soleilkuin ohimennen. 345
Les mots qui nous viennentnous font être. Ils sont là, en bouche, d'encre vêtus, et labourés de près. Pourtant, telle l'abeillecette envie d'être, dans le sens du vent, au plus près du nectar, nous obligeà pousser la charrue, inexorablement, jusqu'au bout du champ, juste les mots advenus. 344
Voix d'entre les galets prise tôt une pincée de miel sur l'haleine du vent de mai.
Grande femme aux jambes fines posées en asymptote contre le cœur à l'unisson. Unique pressentiment des courtes pailles rassemblées à la dérobée au creux des vagues lasses.
Les arpèges de la guitare accompagnent d'un soupçon de couleurs armoriées le pavois des rencontres.
A foison les purpurines lèvres de mon amie du fond des bois lèvent la voix d'entre les voix. Toutes voiles dehors vers le frémissement d'un printemps en portance sous la brise.
